



MONDAINE MST.4101B.LB Stop2Go BackLight rannekello
Sveitsin rautateiden SBB:n liikenne on kuuluisa täsmällisyydestään. Kun aika lähenee, jolloin junan tulisi saapua asemalle ja katsahdat aseman kelloon, voit jo nähdäkin junan tulevan. Tämän Sveitsin rautateiden SBB:n täsmällisyyden symboli on aseman kello. Sveitsin rautateiden insinööri Hans Hilfiker tajusi, että elektroniset kellot eivät ole riittävän tarkkoja ja luotettavia. Sen tähden hän kehitti vuonna 1944 asemankellojen täsmäyksen eräänlaisella tempulla, jolla voitiin varmistaa, että kaikkien asemien kellot pysyivät samassa ajassa. Hän nopeutti sekuntiosottimen kiertoa niin, että se kiersi täyden kierroksen 58.5 sekunnissa pysähtyäkseen kello 12 kohdalle. Joka täyden minuutin aikana Zürichissä oleva pääkello antoi puhelinlinjojen välityksellä kaikkien asemien ”orjakelloille” signaalin, milloin minuuttiosoitin voisi askeltaa minuutin verran eteenpäin. Ja niin myös sekuntiosoitin lähti uudelle kierrokselle. Tällä kellojen synkronoinnilla saavutettiin selkeä etu junien aikataulutuksessa. Koska aikataulut on laadittu minuuttien mukaan, riitti asemankellon minuuttiosoittimen tarkkuus ajannäytön kannalta. Samalla tavoin toimivat asemankellot edelleenkin.
- Mondaine miesten rannekello
- Paristokello (quartz)
- Kuoren halkaisija 41 mm
- Backlight -osoittimet (osoittimien taustapuoli loistaa pimeässä)
- Teräskuori ja nahkaranneke
- Heijastamaton safiirilasi
- 3 bar vesisuojattu
- Takuu 2 vuotta
Mondaine Stop2Go esittelyvideo:
https://www.youtube.com/watch?v=KHxjQ6tX-XM